sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Diagonal Mar & Forum Park

Olen huomannut, että sunnuntait on täällä kansallisia ulkoilupäiviä, niin myös mulla. Tällä kertaa kävin Enric Mirallesin suunnittelemassa Diagonal Mar-Puistossa ja sieltä kävelin rantaan, missä oli jo uskaliaita auringonpalvojia lojumassa hietikolla. Mittari näytti +12 mutta aurinko paistoi (taas) täydeltä taivaalta. Matka jatkui ilmavaan ja avaraan Forumin puistoon, joka tuli nyt ensi kertaa käveltyä ihan päästä päähän. Siellä oli älyttömiä betonimonumentteja aurinkopaneeleineen, betonimöykkyaallonmurtajia ja cortén-teräshässäköitä. Onneks oli eväät mukana, muutama tunti tuli taas käveltyä.

Iltalenkillä näin pitkästä aikaa villisikoja, kokonaisen pesueen! Siinä oli pari poikasta ja emosika. Onneks etäisyyttä oli sen verran, ettei tullut hyökkäystä. Emo ei näyttänyt ottavan yhtä lunkisti, kuin joulukuussa näkemäni sika. Pakoon ne lopulta pötki kuitenki.
Laskiaismäki.
Vesiaihe.

Lepotuoli.
Mistä tunnistat Mirallesin?

Apua, Kiina-ilmiö!

Himopyöräilijä lepää. Vieressä pappa ilman paitaa. Eipä edes huomanneet kuvaajaa taustalla.

sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Labyrintti

Tästä kämpältä 20min kävelymatkan päässä on ihan oikee labyrintti. Suorakulmaiseen ruutukaavaan tottuneena selvisin pahemmin eksymättä. Nuo pensaat on jotain 2,5-3m korkeita. Labyrintti erottuu hyvin myös Google Earthin satelliittikuvasta. Samassa puistossa oli kaikkee muutaki, ihan uus löytö. Jouduin poseeraamaan panamalaisille pojille, jotka halusivat musta valokuvia ja meseosoitteen, mutta valokuvat sai kyllä riittää. Paluumatkalla näin myös velodromin ja vähä ku skeittiparkin, mutta polkupyörähulluille tarkoitetun sellaisen.

torstai 24. tammikuuta 2008

MACBA

Opiskeltu on ja paljon, eka planssit palautettu tänään! Dubaihin syntyy kevään aikana raviurheilukeskus ja samaan yhteyteen kasino.. Metropoliarkkitehtuuria jos mikä. Eilen kävin piirtämisen lomassa katselemassa MACBAssa nykytaidetta Petran ja Silken kans. Lyhyt hengähdys taidemuseossa ja sitten taas työn kimppuun. Olo on sen verran voipunut, että nyt ei jaksa muuta ku ladata kuvia blogiin:) Tulipa taas kuvattua kaikkee olennaista.. Esitteessä mainitaan nimi Richard Meier.

Seikkailu sumussa

Pahempaa kuin Pekingin saastesumu.
Kuvassa Montserratin luostari, etäisyys kamerasta 10m.

Pilkistäähän se taivaskin lopulta.

Tuttuja kivimuodostelmia utuverhon takana.

Kannatti uhmata huonoa säätä.
Aurinko paistaa. Loppu hyvin kaikki hyvin.




lauantai 19. tammikuuta 2008

Café del sol

Eilen käytiin italialaisten, ranskalaisten sekä kahen katalaanin kans istumassa iltaa Graciassa. Ehkä viehättävin kaupunginosa tässä kaupungissa. Aikasemmin oon käyny siellä leffassa ja juomassa liberialaista teetä. Niin ja muuten vain kävelly ympäriinsä.
Daniele on myös jostain syystä alkanut puhumaan suomea (liekö Pablo opettanut):
-Tienes una moottorikelkka, Elina?
-No, no tengo. Solo una bicicleta.
-Que pena. Hablo muy bien en Suomi, no?

Barcelonan yössä paitsi huviteltiin, tehtiin myös terroripidätyksiä. Pakistanilaisella islamistiryhmällä oli suunnitteilla terrori-iskuja räjähteiden kera. Huh.

Muuten opiskelijan arki pyörähtänyt käyntiin täälläkin. Joka viikko tästä eteenpäin pitää vääntää ja esitellä kaksi A1-kokoista suunnitelmaplanssia.. Tänään Boquerian kauppahallissa mansikat 2,5euroo kilo. Ei ne kyllä yhtä makeita ollu ku suonenjoen mansikat, mutta hyviä kuiteski.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Montserrat

Hieno ilma, lämmintä +14 ja aurinko paistaa. Lähdettiin heti aamusta liikkeelle ja päädyttiin Montserratiin, vähän eri puolelle ku viimeksi. Veronicalta saatiin vieläpä köysi lainaan, joten ei hätää. Meitä oli kaks innokasta amatööriä lähdössä keskenään säätämään. Vähän hirvitti, mitä tästä tulee. Autossa tapeltiin siitä, kumpi liidaa köydet ylös ja kumpi kakkostelee. Taisin jäädä alakynteen huonon kielitaidonkin takia.

Kiivettiin Fernandon kanssa helpohkoja reittejä, joihin rohkeus riitti liidaukseenkin. Oli tosi hyvää harjoitusta, ja muutaman reitin jälkeen ei enää edes hirvittäny. Sitten siirryttiin astetta haastavammalle noin 8 pultin seinälle, ja kyllähän rupes jalat tutisemaan tältä tytöltä. Mutta ylös asti päästiin voittajana. Huh ku pelotti. Päivän liidisaldo oli lopulta 7 pitkää reittiä. Saas nähdä ehtiikö hengitys tasaantua ens viikonloppuun mennessä, jollon Fernando oli kovasti taas lähössä kallioille.

lauantai 12. tammikuuta 2008

Haltin lumihuipulla

Joululomalla oli ehdottomasti päästävä hiihtämään. Niinhän siinä kävi, että Haltille saakka täytyi lähteä lumen perässä. Haltijärvellä tuli ihailtua hienoimpia koskaan näkemiäni revontulia uudenvuoden yönä. 1.1. kavuttiin Haltin laelle ja käytiinpä valloittamassa Norjan puolen huippukin. Lunta oli ennätysvähän käsivarressakin, suksenpohjat raapi kiviä tuon tuosta, mutta hiihdettyä tuli ja paljon! Tarkempi vaelluskertomus löytyy SOOPAn sivuilta. Olipas hieno kaamoksen kaatoreissu hyvässä seurassa. Kotona kävin vaihtamassa rinkan sisällön ja lähes yhtä kyytiä takas Barcelonaan. Täällä ollaan taas!

Kieli on ollu vähän jäissä loman jälkeen, vielä ku ei oo kurssitkaan varsinaisesti alkaneet. Tänään kuitenkin uskalsin soittaa espanjankielisen puhelun argentiino-Fernandolle ja huomenna onkin luvassa kiipeilyreissu jonnekin, pitkästä pitkästä aikaa!