Labyrintti

Tästä kämpältä 20min kävelymatkan päässä on ihan oikee labyrintti. Suorakulmaiseen ruutukaavaan tottuneena selvisin pahemmin eksymättä. Nuo pensaat on jotain 2,5-3m korkeita. Labyrintti erottuu hyvin myös Google Earthin satelliittikuvasta. Samassa puistossa oli kaikkee muutaki, ihan uus löytö. Jouduin poseeraamaan panamalaisille pojille, jotka halusivat musta valokuvia ja meseosoitteen, mutta valokuvat sai kyllä riittää. Paluumatkalla näin myös velodromin ja vähä ku skeittiparkin, mutta polkupyörähulluille tarkoitetun sellaisen.

MACBA

Opiskeltu on ja paljon, eka planssit palautettu tänään! Dubaihin syntyy kevään aikana raviurheilukeskus ja samaan yhteyteen kasino.. Metropoliarkkitehtuuria jos mikä. Eilen kävin piirtämisen lomassa katselemassa MACBAssa nykytaidetta Petran ja Silken kans. Lyhyt hengähdys taidemuseossa ja sitten taas työn kimppuun. Olo on sen verran voipunut, että nyt ei jaksa muuta ku ladata kuvia blogiin:) Tulipa taas kuvattua kaikkee olennaista.. Esitteessä mainitaan nimi Richard Meier.

Seikkailu sumussa

Pahempaa kuin Pekingin saastesumu.

Kuvassa Montserratin luostari, etäisyys kamerasta 10m.

Pilkistäähän se taivaskin lopulta.

Tuttuja kivimuodostelmia utuverhon takana.

Kannatti uhmata huonoa säätä.

Aurinko paistaa. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Café del sol

Eilen käytiin italialaisten, ranskalaisten sekä kahen katalaanin kans istumassa iltaa Graciassa. Ehkä viehättävin kaupunginosa tässä kaupungissa. Aikasemmin oon käyny siellä leffassa ja juomassa liberialaista teetä. Niin ja muuten vain kävelly ympäriinsä.

Daniele on myös jostain syystä alkanut puhumaan suomea (liekö Pablo opettanut):

-Tienes una moottorikelkka, Elina?

-No, no tengo. Solo una bicicleta.

-Que pena. Hablo muy bien en Suomi, no?

Barcelonan yössä paitsi huviteltiin, tehtiin myös terroripidätyksiä. Pakistanilaisella islamistiryhmällä oli suunnitteilla terrori-iskuja räjähteiden kera. Huh.

Muuten opiskelijan arki pyörähtänyt käyntiin täälläkin. Joka viikko tästä eteenpäin pitää vääntää ja esitellä kaksi A1-kokoista suunnitelmaplanssia.. Tänään Boquerian kauppahallissa mansikat 2,5euroo kilo. Ei ne kyllä yhtä makeita ollu ku suonenjoen mansikat, mutta hyviä kuiteski.

Montserrat

Hieno ilma, lämmintä +14 ja aurinko paistaa. Lähdettiin heti aamusta liikkeelle ja päädyttiin Montserratiin, vähän eri puolelle ku viimeksi. Veronicalta saatiin vieläpä köysi lainaan, joten ei hätää. Meitä oli kaks innokasta amatööriä lähdössä keskenään säätämään. Vähän hirvitti, mitä tästä tulee. Autossa tapeltiin siitä, kumpi liidaa köydet ylös ja kumpi kakkostelee. Taisin jäädä alakynteen huonon kielitaidonkin takia.

Kiivettiin Fernandon kanssa helpohkoja reittejä, joihin rohkeus riitti liidaukseenkin. Oli tosi hyvää harjoitusta, ja muutaman reitin jälkeen ei enää edes hirvittäny. Sitten siirryttiin astetta haastavammalle noin 8 pultin seinälle, ja kyllähän rupes jalat tutisemaan tältä tytöltä. Mutta ylös asti päästiin voittajana. Huh ku pelotti. Päivän liidisaldo oli lopulta 7 pitkää reittiä. Saas nähdä ehtiikö hengitys tasaantua ens viikonloppuun mennessä, jollon Fernando oli kovasti taas lähössä kallioille.

Haltin lumihuipulla

Joululomalla oli ehdottomasti päästävä hiihtämään. Niinhän siinä kävi, että Haltille saakka täytyi lähteä lumen perässä. Haltijärvellä tuli ihailtua hienoimpia koskaan näkemiäni revontulia uudenvuoden yönä. 1.1. kavuttiin Haltin laelle ja käytiinpä valloittamassa Norjan puolen huippukin. Lunta oli ennätysvähän käsivarressakin, suksenpohjat raapi kiviä tuon tuosta, mutta hiihdettyä tuli ja paljon! Tarkempi vaelluskertomus löytyy SOOPAn sivuilta. Olipas hieno kaamoksen kaatoreissu hyvässä seurassa. Kotona kävin vaihtamassa rinkan sisällön ja lähes yhtä kyytiä takas Barcelonaan. Täällä ollaan taas!

Kieli on ollu vähän jäissä loman jälkeen, vielä ku ei oo kurssitkaan varsinaisesti alkaneet. Tänään kuitenkin uskalsin soittaa espanjankielisen puhelun argentiino-Fernandolle ja huomenna onkin luvassa kiipeilyreissu jonnekin, pitkästä pitkästä aikaa!

Joulukuun nähtävyydet

Taas juttua vähän jälkijättöisesti. Siinä itsenäisyyspäivän tienoilla vähän ennen odotettua kotiinpaluuta sain vieraakseni Antin San Sebastianista ja kaksi saksalaislikkaa. Myös Boris viihtyi seurassamme ja oli oppaanamme ja kuskina mm. Tibidabolla. Tavoitteena oli nähdä kaikki mahdolliset arkkitehtuurinähtävyydet pitkän viikonlopun aikana ja juhlistaa samalla hieman Suomen itsenäisyyttä. Oma must oli tietysti päästä Torre AGBARin juurelle ja suorittaa jo kotoSuomessa ennen vaihtoonlähtöä saatu missio ottaa itsestäni valokuva minulle lahjoitetut valkoiset verkkosukat ja duunattu kipparinlakki päässä. Kuvassa tulisi olla minä ja "Barcelonan mulkku" nuo em. kamppeet päällä. Mulkku sai siis olla joko Jean Nouvelin suunnittelema TorreAGBAR tai vaihtoehtoisesti joku toinen mulkku. Kiitos Ystävät tehtävästä! Homma on nyt pulkassa ja tulen lähettämään kuvaterveiseni tehtävänannon mukaisesti Oulun arkkitehtiopiskelijoiden yleiselle sähköpostilistalle.

Nähdyt (arkkitehtuuri)kohteet:
-TorreAGBAR (Jean Nouvel)
-Forum exhibition center (Herzhog&deMeuron)
-Barcelonan kaupunkisuunnittelun näyttely ja pienoismalli (Forum)
-Casa Batllo (Antoni Gaudi)
-Sagrada Familia (Antoni Gaudi)
-Tibidabo
-TV-antenni (Norman Foster)
-Arc de Triomph ohimennen
-Vanha kaupunki
-Collegio de los Arquitectos Catalanes

Nähdyt muut kohteet saksalaisten must-listalta:
-Dunkin Donuts
-Kentucky Fried Chicken
-Pan´s & Company
-Starbucks.

Itsenäisyyspäivän ohjelma ja menu:
-Valkosipulikermaperunat
-Jotain lihakastiketta
-Pipareita IKEAsta
-Antin tuoma Fazerin sininen - suklaalevy
-Viiniä
-Finlandia Vodkaa (ostettu Forumin kauppakeskuksesta)
-hedelmäsalaattia
-kaurapuuroa
-linnanjuhlan kuumimmat puvut iltasanomien nettisivuilta
-Finlandiahymni ja muuta suomalaista musiikkia
-Rockjoululauluja
-Hyvä Hei! =Salut!

Italialaisten kanssa Razzmatazzissa

Tälle viikonlopulle ei ollu suunnitteilla kiipeilyjä tai harkkatöiden vääntämisiä, joten päätin vastata vihdoin myöntävästi italialaisvaihtareiden jokaviikkoiseen discoteca-kutsuun. Jo etukäteen mulla oli ehkä jonkinlainen aavistus, mitä tuleman pitää.

Menin Lauran kämpälle pastaetkoille, missä olikin jo Barbara, Daniele, Pablo, Valentine ja monta muuta uutta tuttavuutta, joiden nimeä en nyt enää millään muista. Syötiin erittäin hyvää italialaiseen tyyliin valmistettua peruspastaa ja naukkailtiin viiniä. Tapasin ekaa kertaa Pablon, joka oli kuullut tulostani ja yllätti minut jo ovella puhumalla (lähes) sujuvaa suomenkieltä! Pablo oli fanaattinen persoona, joka oli joskus hurahtanut suomalaiseen arkkitehtuuriin, kulttuuriin ja ihan kaikkeen, mikä maahan liittyy. Pablon kämpän seinät on kuulema vuorattu suomalaisilla kartoilla ja Pablo tietää lähes jokaikisen Suomen pikkukylän yksityiskohtaisesti. Sainkin pitää Pablolle muutaman oppitunnin suomenkielestä illan aikana. Pablo oli vain kerran käynyt suomessa ja vieraillut tietysti kaikki Alvar Aallon kohteet ainakin Helsingissä, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Tampereella.

Lauran kämpältä jatkoimmen Barcelonan kuuluisimpaan discoon Razzmatazziin. Disco oli tehty vanhalle tehdasalueelle teollisuushalliin, joka veti noin parituhatta henkeä - paljon hämmästyttävän nuorta ja alaikäistä porukkaa. Tanssihalleja oli lukuisia ja paikassa tuskin pääsi liikkumaan, ja jos liikkui, eksyi. Istumapaikat eivät discoon tietenkään kuuluneet, ja baaritiskillä sai jonottaa ikuisuuden edes sitä lippuun kuuluvaa juomaa. Tanssittiin pum,pum,pum-tekno-musiikin tahdissa aamuun saakka - Täällähän ei discosta poistuta ennen kello kuutta! Täytyihän tämä kerran kokea. Suurimmalle osalle vaihtareista kun juuri Razzmatazzin kaltaiset paikat on se syy tulla Barcelonaan:) Aamulla sitten lojuimme läjässä metrotunnelin edessä, kunnes metro vihdoin aamuseitsemältä aukesi ja pääsimme koteihimme lepäämään väsyneinä, mutta hymyssä suin kuitenkin.

Garraf

Tässä vielä kuvia Garrafista, joka on ehkä tähän astisista lähikiipeilymestoista oma suosikkiykkönen. Kallio sijaitsee Välimeren rannikkoa etelään päin, ja paikalle pääsee varsin vaivattomasti junallakin. Junatunneli kulkee itse asiassa suoraan kallion sisällä, mitä ei päälle päin millään uskoisi. Tällä kertaa menimme kuitenkin Juanin kaverin autolla, matkaa oli puolisen tuntia. Tieltä laskeudutaan jyrkkää polkua alas suoraan turkoosista merestä nousevalle tasanteelle, josta varmistelu onnistuu leikiten. Reitit mukavia ja monentasoisia. Paikalla on omituinen mikroilmasto: vaikka hieman ylempänä olisi pilvistä, kallioseinämälle paahtaa aina aurinko ja pieni tuulenvire virkistää mukavasti. Ja on aivan täysin hiljaista. Ei mitään muita ääniä tuulen huminan lisäksi. Ihmeellistä, eikä ketään muita kiipeilijöitä! Kuvitella, että kallion sisällä puskuttaa juna ja yläpuolella käy vilkas autoliikene...

Niin oikeestihan tuo oli lokakuuta ku tuolla käytiin. Tuli otettua sillon Juanin kanssa kunnon kiipeilymaraton ku aika kerranki anto myöten. Perjantai Montjuichissa kuutisen tuntia ja lauantai Garrafissa koko piiitkä päivä aamusta saakka. Kamppeita ruvettiin keräämään kasaan kiireellä vasta ku näkö alko loppumaan pimeässä:)