Tässä vielä kuvia Garrafista, joka on ehkä tähän astisista lähikiipeilymestoista oma suosikkiykkönen. Kallio sijaitsee Välimeren rannikkoa etelään päin, ja paikalle pääsee varsin vaivattomasti junallakin. Junatunneli kulkee itse asiassa suoraan kallion sisällä, mitä ei päälle päin millään uskoisi. Tällä kertaa menimme kuitenkin Juanin kaverin autolla, matkaa oli puolisen tuntia. Tieltä laskeudutaan jyrkkää polkua alas suoraan turkoosista merestä nousevalle tasanteelle, josta varmistelu onnistuu leikiten. Reitit mukavia ja monentasoisia. Paikalla on omituinen mikroilmasto: vaikka hieman ylempänä olisi pilvistä, kallioseinämälle paahtaa aina aurinko ja pieni tuulenvire virkistää mukavasti. Ja on aivan täysin hiljaista. Ei mitään muita ääniä tuulen huminan lisäksi. Ihmeellistä, eikä ketään muita kiipeilijöitä! Kuvitella, että kallion sisällä puskuttaa juna ja yläpuolella käy vilkas autoliikene...
Niin oikeestihan tuo oli lokakuuta ku tuolla käytiin. Tuli otettua sillon Juanin kanssa kunnon kiipeilymaraton ku aika kerranki anto myöten. Perjantai Montjuichissa kuutisen tuntia ja lauantai Garrafissa koko piiitkä päivä aamusta saakka. Kamppeita ruvettiin keräämään kasaan kiireellä vasta ku näkö alko loppumaan pimeässä:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti